Print This Page

Palohälytys Ideaparkissa

Turha palohälytys hätyytti Ideaparkin asiakkaat pakkaseen

Vakiotanssien SM-kisatkin keskeytyivät

Tuhannet shoppailijat joutuivat ylimääräiselle happihypylle, kun jäätynyt sprinkleri aiheutti turhan palohälytyksen Lempäälän Ideaparkissa lauantaina iltapäivällä.

Esimerkiksi ravintola Raxin asiakkailta jäivät pitsapalat pöytiin. "Tilanne ei vaikuttanut vakavalta, mutta ohjasimme silti kaikki asiakkaat ulos, koska emme halunneet ottaa mitään riskejä. Onneksi kaikki tulivat takaisin" iloitsee ravintolan vuoropäällikkö Salla Nisakanen.

Hälytys keskeytti myös vakiotanssin SM-kilpailut, jotka olivat käynnissä ostoskeskuksen aukiolla. Kisan juontajat saivat kuitenkin pian tiedon, ettei mitään vaaratilannetta ollut, joten yleisö istui hälytyksen ajan paikallaan. "Kun pirinä vihdoin lakkasi, yleisö puhkesi suuriin suosionosoituksiin. Tätä kesti kolme sekuntia, ja kilinä alkoi uudelleen" nauraa kisoja järjestänyt Ari Lindgren Tanssiurheiluseura Stepistä.

Turha palohälytys sattui vähän kolmen jälkeen iltapäivällä. Sen aiheutti varastotilan automaattinen sammutin, jonka tunnistin oli ilmeisesti jäätynyt. Palokunta kävi paikalla ja totesi, ettei tulipalosta ollut merkkejä. "Varaston ovi oli varmaankin jäänyt liian pitkäksi aikaa auki. Se aiheutti tämän turhanpäiväisen kuhinan keskelle viikon parasta kauppapäivää" puuskahtaa Ideaparkin toimitusjohtaja Timo Laine.

Ruuhka tukki ulosmenotiet

Lempäälän kauppajätissä käy Laineen mukaan lauantaisin yli 40 000 ihmistä. Hälytyksen sattuessa asiakkaita oli arviolta vajaat 10 000.

Suurin osa asiakkaista poistui noin varttitunniksi ulos rakennuksesta. Osa asiakkaista palasi ostoskeskukseen, mutta osa päätti lähteä kotimatkalle. Ulosmenoväylät olivatkin iltapäivällä ruuhkaisia.

Varastotilassa ei ollut tavaraa, joten aineelliset vahingot jäivät pieniksi.

Virpi Ekholm/Aamulehti


Edellinen : Kisamainos 22.2.       Seuraava : Uutiset