Print This Page

Stepin tervehdys

Hyvät tanssin ystävät!

Tervetuloa Vakio SM 2007 -kilpailuun Lempäälän liikekaupunki Ideaparkiin. Kilpailut järjestää Suomen suurimpiin kilpatanssiseuroihin lukeutuva Tanssiurheiluseura Step ry yhteistyössä monien yhteistyötahojen kanssa, joita ilman tämän tapahtuma ei olisi toteutunut. Kilpailuihin osallistuu lähes 150 paria ympäri Suomen tavoittelemaan menestystä ja hyviä sijoituksia kovatasoisessa kilpailussa. Olemme ilahtuneita siitä, että monet kilpailijat ja te olette tulossa juhlistamaan tätä tanssiurheilun vuosittaista suurtapahtumaa. Toivomme, että jokainen voisi tuntea kisapaikalla hyvän urheilujuhlan tuntua ja olla huomaavainen muita paikalla olevia kohtaan, koska meitä tanssiurheilun ystäviä on jälleen kokoontuneena paljon yhteen.

Järjestävä seura Step on perustettu vuonna 1976 ja keskittyy toiminnassaan kilpatanssiin ja sen tunnettavuuteen lisäämiseen Tampereella ja lähialueilla. Kuluneet vuodet ovat olleet Stepille kasvun, muutoksen ja menestyksen aikaa. Stepin tanssiparit ovat menestyneet jo vuosikymmenien ajan kotimaisissa ja kansainvälisissä arvokilpailuissa. Olemmekin saaneet viettää jo perinteeksi tulleita mitalijuhlia hyvin menestyneiden kilpaparien kunniaksi. Vireän nuorisotoiminnan merkiksi on seuramme on saanut Nuori Suomi sinettiseura tunnustuksen ja nyt komea jättikokoinen sinetti on kunniapaikalla seuramme omalla salilla Nekalassa. Voimme seurana iloita yli 30-vuoden pitkäjänteisen seuratyön hedelmistä kun kilpalattialle astelee menestyviä pareja kaikissa ikäsarjoissa.

Kilpailipäivänä näemme lattialla Suomen koko tanssiurheilun parhaimmiston ja tulevaisuuden lupaukset. Osa tanssijoista on aloittanut kilpatanssiurheilun vasta vähän aikaa sitten ja toivon, että kaikki parit  siis ihan kaikki saisivat yleisöltä huomiota, kannustushuutoja ja aplodeja. Sen nämä parit toden totta ansaitsevatkin. On jo suuri saavutus uskaltautua lattialle yleisön eteen ja tuomareiden arvosteltaviksi lajin huippujen joukkoon. Lisäksi tietysti yleisönä oleminen on hauskempaa, kun osallistuu itsekin. Tehdään yhdessä näiden kilpailijoiden päivästä muistorikas. Vain yksi pari voi voittaa kerrallaan, mutta kaikki ovat päässeet askelman eteenpäin harrastuksessaan ja kehittymisessään tanssijoina.

Kiitos vielä kaikille tukijoillemme, joiden mainoksia löytyy käsiohjelmasta ja kisapaikalta. Kiitokset myös kaikille teille, jotka tullette viettämään aikaanne tanssiurheilun parissa ja omalla panoksellanne olette vaikuttamassa tapahtuman onnistumiseen. Mikäli näkemänne ja kuulemanne saa aikaan kolotusta tanssijalassa, niin ensiapua saa tulemalla seuramme järjestämiin alkeiskursseihin, joista tietoa enemmän www-sivuilla osoitteessa www.step.fi ja info-pisteessämme.

Viihtyisän tanssitapahtuman tunnelmiin

Ari Lindgren
puheenjohtaja
Tanssiurheiluseura Step r.y.


Edellinen : Vakio SM 2007       Seuraava : Kilpailukutsu